Mournful Lines plays a show in Hevimesta 26.8. @Elokuolema2! The event lasts for two days and a total of eight bands are playing there! close ×
+
Beneath Lies the Sorrow
Buy on iTunes Buy on Bandcamp

Release date : May. 14, 2015
Label : Independent.
Tracklist:
  1. Stranded
  2. Nothing Left to Say
  3. In Autumn's Embrace
  4. Confine Me
  5. One Nightmare Away
  6. Enclosed by Misery
  7. Vanish
  8. Song of Solitude
  9. Without Another Beating Heart

Share

facebooktwittergoogle plus
pinterest

Reviews (In Finnish):

Nimensä mukaisesti melankolisuudesta inspiraationsa ammentava Mournful Lines on nyt julkaissut debyyttialbuminsa hard rock-henkisen soundin saattelemana. Muutamassa eri yhtyeessä aiemmin soittanut laulaja/kitaristi/biisinkirjoittaja Markus Jussila on kasannut yhtyeen pari vuotta sitten Oulussa.

Menetys-teeman ympärille rakennettu ”Beneath Lies The Sorrow”- levy säilyttää läpi koko 36 minuuttisen kestonsa mollivoittoisen linjan, mutta samanaikaisesti tempo säilyy yllättävän rivakkana. Koskettimet on sovitettu musiikkiin hyvin ja soitannollisesti edetään aivan tyydyttävissä merkeissä. Erityisesti kakkoskappale ”Nothing Left To Say” nousee tässä mielessä positiivisesti esiin, vaikka tähän musiikinlajiin ei mitään varsinaisesti uutta tuodakaan. Biiseissä on paikoin erittäin hyvää yritystä, mutta se viimeinen silaus vielä jää suurimmasta osasta kappaleita puuttumaan.

Jussilan kitaransoitto on varmaotteista. Levyn Akilleen kantapää on kuitenkin vokaaleissa. Lauluun kaipaisi selvästi enemmän voimaa ja syvyyttä. Pahiten tämä tulee esille melodisimmissa ja korkeampia kohtia sisältävissä kappaleissa kuten ”In Autumn’s Embrace” ja ”Vanish”. Parissa biisissä kuultava naislaulu toimii itseasiassa selvästi paremmin.

Kyseessä on joka tapauksessa sovituksellisesti ja sävellyksiltään sellainen alue, jossa yrittäjä riittää joten Mournful Lines tarvitsee vielä kurssin kohdentamista ja laulun osalta selkeää vahvistumista, jotta muiden seasta erotutaan ja otetaan se askel ylempään divisioonaan.

6½/10

Ville Krannila / Metalliluola.fi

———————————-

Levyn pyörähtäessä ensimmäistä kertaa käyntiin koen lähes kylmiä väreitä herättävän flashbackin. Miksi tämä kaikki tuntuu niin tutulta ja niin kauhealla tavalla? Sitten välähti. Kyseessä on sama Mournful Lines, jonka parin vuoden takainen demo sai minut lähes verta oksentamaan. Onneksi tällä kertaa selvittiin pelkällä säikähdyksellä, sillä yhtye on parantanut juoksuaan kuin se kuuluisa hirvi konsanaan.

Beneath Lives the Sorrow -debyytin ja tuon hirveän My Sweet Serpentine -demon välissä on tapahtunut paljon. Ulos on syljetty useampikin pienjulkaisu, mutta tutkan alla lipuneina omakustanteina, tietenkin. Omakustannelinja jatkuu myös tällä uutukaisella, enkä oikeastaan ihmettele miksi. Eihän tässä vieläkään hyvästä tavarasta puhuta kuitenkaan.

Melankolista melodisuuta on luvassa pehmeän raskasmetallin muodossa. Siis jollain tapaa paketti on etäistä suku HIM:in romanttisille ja rockvetoisille renkutuksille. Vaikka Mournful Lines ehkä itseään hard rock -yhtyeeksi kutsuukin, ei tällä bändillä ole sen genren kanssa käytännössä mitään tekemistä. Alan bändien kaltaista menoa odottavat tulevat verisesti pettymään.

Kun ja jos näistä odotuksista on päästy eroon, paljastuu Mournful Linesin esikoislevystä lopulta ihan kelvollisesti etenevää hempeilyheviä. Demon lailla bändiä riivaavat tietynlaiset lastentaudit kuten liidilaulun ajoittainen heikkous ja biisien yleinen taso. Vahvimmillaan yhtye vetää sellaista radiosoittometallia, jota sentään voi kuunnella ilman naaman nykimistä, mutta valitettavasti niitä myötähäpeän ovia kolkuttelevia kohtiakin on mukana.

Pääosin biisimateriaali on kuitenkin kohtuullisen tasalaatuista ilman sen suurempia kuoppia tai korkeita huippuja. Naislaulusta on saatu lisäväriä joihinkin kipaleisiin, mikä ei ole lainkaan hassumpi lisäys. Soundit taas ovat oikein hyvää jälkeä. Miksaus on kohdillaan ja akustinen kitarakin soi suorastaan maukkaasti.

Viivan alle Mournful Linesista jää kuitenkin vielä kovin demomainen bändi, siis juuri kovin tyypillinen omakustannetapaus. Kehitystä on kuitenkin tapahtunut siinä määrin huimasti viimeisen kahden vuoden aikana, että jos tämä suunta jatkuu, luultavasti jo parin vuoden päästä tästä bändistä kehtaa puhua muutoinkin kuin naureskellen. Eihän tämäkään levy enää huono ole. Tätä ei vain oikein pysty perustellusti kehumaankaan.

5/10

Serpent/Imperiumi.net